Enemmistö vähemmistön vallassa

blogi 30.7.2020

Tämän tekstin kirjoitin jo 6.7.2020 ja tarjosin sitä Etelä-Kymenlaakson lehdille mielipidekirjoituksena. Ja kas vain, sen sellaisenaan julkaisivat Ankkuri 8.7, Kymen Sanomat 9.7, Kaakonkulma 16.7 ja Reimari 22.7.2020. Kymen Sanomissa juttu sai peräti 25 lukijakommenttia. Ja koska muutoinkin palaute on ollut kannustavaa, julkaisen jutun henkilökohtaisena mielipiteenäni myös täällä Wanhan Veteraanin kotisivuilla blogina. (TA)

ENEMMISTÖ VÄHEMMISTÖN VALLASSA

Itsenäisen Suomen maanpuolustushistoria on vertaansa vailla. Toiseen maailmansotaan joutuminen vain noin 20 vuoden valmistautumisella ja siitä itsenäisenä selviäminen oli käytännössä koko kansan sankariteko. Maanpuolustustahto oli pakon edessä kova ja taistelujen hinta kallis.

Valtaosa suomalaisista pitää viime sotien aikaisia valtiojohdon ratkaisuja oikeina ja silloin parempien vaihtoehtojen puuttuessa välttämättöminä. Mutta niistä ei meteliä nosteta. Kunniakäynnit sankarihaudoilla juhlapyhinä pidetään vähin äänin yleensä vain hyvin pienellä joukolla.

Ainoa Suomen itsenäisyyden ympärille kietoutuva massavetovoima syntyy itsenäisyyspäivän iltana televisioiden äärelle, jolloin rahvasta myöten ihaillaan valtaeliitin pukuloistoa!

Huomion valta-asemassa Suomessa ovat nykyisin vähemmistöt. Myös siitä kiitos on sotiemme veteraanien!

Suomessa on nyt ”isänmaallista” puolustaa viime sotien kurimuksen aiheuttaneita Leniniä ja Stalinia sekä vastaavasti vaatia Mannerheimia kadotukseen. Mikä tahansa vähemmistöasia on oikeutettu; enemmistö on aivopesty alistumaan kohtaloonsa, huomiovalta on vaiettu vähemmistöille.

Viime sotien jälkeen Suomen oli voittajan vaatimuksesta lakkautettava Suojeluskunta- ja Lotta Svärd -vapaaehtoiset maanpuolustusjärjestöt ja hävitettävä niiden perintö. Niillä oli tärkeä merkitys sotiemme tulokseen ja siksi ne olivat uhka Neuvostoliitolle.

Sodan jälkeen syntyneet suomalaissukupolvet eivät tunne tätä osaa historiaamme, eivätkä siksi osaa siitä olla kiinnostuneita. Kuinka tuntisivat, kuinka kiinnostua, kun siitä ei kotona eikä kouluissa puhuttu eikä puhuta vieläkään. Valtaenemmistön hyväksymä oikeutus maanpuolustusperinteen vaalimiseen on vaiettu kuoliaaksi.

Onneksi halutessaan etsivä vielä löytää! Suomessa on museoita. Myös Wanha Veteraani taistelee enemmistön perinnetiedon puhumisen puolesta.

TERHO AHONEN

Jäsenyhdistykset

Haminassa perustettiin 27.9.2017 Rauhanturvaamisen ja Veteraanityön Perinnekeskus ry suunnittelemaan ja hallinnoimaan perinnekeskus Wanhan Veteraanin toimintaa.

Perustajajäseniä ovat:

Suomen Rauhanturvaajaliitto, Kymenlaakson Rauhanturvaajat, Haminan-Vehkalahden Sotaveteraanit ja RUK:n Oppilaskunnan Kannatusyhdistys.

Muut jäsenet (25):

Kymenlaakson Sotaveteraanipiiri, Kotkan Sotaveteraanit, Karhulan-Kymin Sotaveteraanit, Kymenseudun Lottaperinneyhdistys, Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta, Maanpuolustusnaisten liitto Kymenlaakson piiri, Haminan Maanpuolustusnaiset, Kotkan Maanpuolustusnaiset, Naisten Valmiusliiton Kaakkois-Suomen alueneuvottelukunta, Haminan Sotilaskotiyhdistys, Kymen Jääkäripataljoonan kilta, Salpalinjan Perinneyhdistys, Kymenlaakson Reserviupseeripiiri, Haminan Reserviupseerikerho, Kymenlaakson Reserviläiset, Haminan Reserviläiset, Amalia ja Jaakko Lehtiön Rahasto/Jaakko Lehtiön Rahaston Kannatusyhdistys, Perinneyhdistys Kuneitran Kojootit, Päijät-Hämeen Rauhanturvaajat, Hölkkäri on Web, Hamina Tattoon Ystävät, Asekerho 93, Haminan Suomalainen Kerho, Kotkan Reserviupseerikerho ja Haminan Rotaryklubi.

Liity jäseneksi

Rauhanturvaajat
Sotaveteraanit
RUK:n Oppilaskunnan Kannatusyhdistys
KYMJP:n kilta
Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien perinnekilta
Haminan seudun Reserviläiset
Haminan Sotilaskotiyhdistys
Hamina Tattoon Ystävät
Päijät-Hämeen Rauhanturvaajat
Lottaperinneyhdistys
Reserviupseerit
Maanpuolustusnaiset

Aukioloajat

1.6.2020 - 04.10.2020 tiistai - sunnuntai klo 10.00 - 16.00. Keskiviikko 10.00 - 18.00.

10.10.2020 - 29.11.2020 lauantai ja sunnuntai klo 10.00- 16.00.

Avoinna ryhmille tilauksen mukaan muinakin aikoina.

Seuraa meitä muualla verkossa

Facebook
Twitter
Instagram

Pääsymaksut

  • Aikuiset 12€ 
  • Nuoret 7-18 vuotta, varusmiehet, kriisinhallintaveteraanit ja eläkeläiset 8€
  • Lapset alle 7 vuotta ilmaiseksi
  • Perhelippu 28€
  • Sotiemme 1939-45 veteraanit ilmaiseksi
  • Ryhmäesittely tilauksesta/pyydettäessä. Joka kymmenes ryhmän jäsen ilmaiseksi, muut maksavat lipun hinnan henkilökohtaisesti. Opastus max 20 hengelle 30,- euroa.
  • Olemme Museokortti -kohde 

Yhteystiedot

Wanha Veteraani
Kadettikoulunkatu 7, 49400 Hamina

Tiedustelut:

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.   
044 986 2225