Suomen laivasto sodassa 1939-1945 -näyttely / Finnish Navy in War 1939-1945 exhibition

Wanhan Veteraanin uusi vaihtuva näyttely Suomen laivasto sodassa 1939-1945 täydentää Haminan monipuolista kulttuurikesää 2022. Sotavuosien ohella näyttely valottaa laivastomme historiaa myös ennen ja jälkeen sotien. Merikaupunki Hamina on näyttelylle luonteva paikka. Näyttely samoin kuin Rauhanturvaamisen perusnäyttely ovat avoinna toukokuun puolivälistä syyskuun puoliväliin 2022.

Merivoimien toiminta ja taistelut ovat jääneet Suomen sotahistoriassa vähemmälle huomiolle verrattuna maa- ja ilmavoimiin. Laivaston vaikeana ja vaarallisena päätehtävänä oli kauppamerenkulkumme suojaaminen Itämerellä.

Näyttely kunnioittaa viime sodissa ansioituneita merisotilaillemme, muun muassa laivaston kuutta Mannerheim-ristin ritaria.

Ainutkertainen näyttely- ja kuva-aineisto tulee pitkänlinjan keräilijältä ja merisotahistorian harrastajalta Petri Loikakselta Kotkasta. Materiaali on ensimmäistä kertaa julkisesti nähtävillä.

Näyttelykokoelmaan kuuluu panssarilaivoilla, sukellusveneillä, torpedoveneillä, vartiomoottoriveneillä ja miinalaivoilla palvelleiden aliupseereiden ja upseereiden erimallisia univormuja, aseita, miekkoja ja tikareita.

Lisäksi nähdään eri alusten esineistöä, kuten aseita, lippuja, viirejä, muistoesineitä, kangas- ja metallimerkkejä, pienoismalleja, tauluja ja piirroksia.

Laivastonäyttelyssä on esillä paljon valokuvia laivastossa palvelleiden yksityiskokoelmista. Osa kuvista on ensimmäistä kertaa julkisesti nähtävillä.

Kuvalähde etusivun diassa sekä näyttelyt-vinjetissä: Taiteilija Håkan Sjöströmin maalaus panssarilaiva Ilmarisesta kirjassa Suomen merisota. Miinanlaskukuva näyttelymateriaalista (lähde täydentyy).

Wanhan Veteraanin näyttelyt ovat kesällä avoinna yleisölle 14.5.-18.9.2022 ti-su kello 10-16. Näyttelyihin ryhmät pääsevät aina sovittaessa. Talvella nähtävänä Rauhanturvaamisen perusnäyttely ja pihatukikohta Camp Hamina majoitus-, sauna- ja messipalveluineen.

SEMINAARILLA ALKUUN

Seminaarista alku Laivasto sodassa -näyttelylle Haminassa

Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanhan Veteraanin näyttelykausi 2022 avataan lauantaina 14. toukokuuta Haminassa merisotaseminaarilla. Rauhanturvaamisen perusnäyttelyn rinnalla uutena vaihtuvana näyttelyaiheena on Suomen laivasto sodassa 1939-1945.

Laivastomme viime sotien historiaseminaari pidetään Reserviupseerikoulun Maneesissa alkaen kello 12. Näyttelyt Wanhassa Veteraanissa ovat nähtävissä samana päivänä kello 10-16.

Seminaarin pääpuhujana on tunnettu merisotahistorioitsija, komentaja Ville Vänskä. Hän tekee selkoa itseasiassa viime sotien historiassa jalkoihin jääneestä ja vähemmän puhutusta laivastomme roolista ja taisteluista osana Suomen sotatoimia.

Nykyisin Haminassa asuva laivastohistorioitsija, päätoimittaja, komentajakapteeni (res) Hannu Hillo puhuu mieliaiheestaan moottoritorpedoveneistä ja niiden osuudesta meritaisteluissamme.

 

The changing exhibition of Wanha Veteraani in the summer of 2022 is a tribute to our meritorious sailors in recent wars. The maritime city of Hamina is a great place to showcase the activities and battles of our navy, which has received less attention in our military history, in the wars of 1939-1945.

The unique exhibition material comes from one of Finland's leading private collectors on the Finnish Navy. The material is publicly available for the first time.

The exhibition consists of a magnificent collection of various models of uniforms and side weapons for non-commissioned officers and officers serving on naval armored ships, submarines, torpedo boats, patrol boats and minesweepers.

There will also be a large collection of artefacts, weapons, flags, pennants, memorabilia, fabric and metal badges, scale models, paintings and drawings from various ships.

The jewel of the exhibition is an extensive photo exhibition. It is implemented as image enlargements of the naval-themed photographs in this private collection. Images are from private collections of persons who served in the Navy before and during the war. Most of these photographs will be made available to the public for the first time.

Jäsenyhdistykset

Haminassa perustettiin 27.9.2017 Rauhanturvaamisen ja Veteraanityön Perinnekeskus ry suunnittelemaan ja hallinnoimaan perinnekeskus Wanhan Veteraanin toimintaa.

Perustajajäseniä ovat:

Suomen Rauhanturvaajaliitto, Kymenlaakson Rauhanturvaajat, Haminan-Vehkalahden Sotaveteraanit ja RUK:n Oppilaskunnan Kannatusyhdistys.

Muut jäsenet (25):

Kymenlaakson Sotaveteraanipiiri, Kotkan Sotaveteraanit, Karhulan-Kymin Sotaveteraanit, Kymenseudun Lottaperinneyhdistys, Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta, Maanpuolustusnaisten liitto Kymenlaakson piiri, Haminan Maanpuolustusnaiset, Kotkan Maanpuolustusnaiset, Naisten Valmiusliiton Kaakkois-Suomen alueneuvottelukunta, Haminan Sotilaskotiyhdistys, Kymen Jääkäripataljoonan kilta, Salpalinjan Perinneyhdistys, Kymenlaakson Reserviupseeripiiri, Haminan Reserviupseerikerho, Kymenlaakson Reserviläiset, Haminan Reserviläiset, Amalia ja Jaakko Lehtiön Rahasto/Jaakko Lehtiön Rahaston Kannatusyhdistys, Perinneyhdistys Kuneitran Kojootit, Päijät-Hämeen Rauhanturvaajat, Hölkkäri on Web, Hamina Tattoon Ystävät, Asekerho 93, Haminan Suomalainen Kerho, Kotkan Reserviupseerikerho ja Haminan Rotaryklubi.

Liity jäseneksi

Rauhanturvaajat
Sotaveteraanit
RUK:n Oppilaskunnan Kannatusyhdistys
KYMJP:n kilta
Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien perinnekilta
Haminan seudun Reserviläiset
Haminan Sotilaskotiyhdistys
Hamina Tattoon Ystävät
Päijät-Hämeen Rauhanturvaajat
Lottaperinneyhdistys
Reserviupseerit
Maanpuolustusnaiset

Aukioloajat Opening hours

 

MUSEO

14.5.2022 alkaen

Ti-Su 10.00-16.00,  ryhmille tilauksesta muinakin aikoina.

MESSIRAVINTOLA  

14.5.2022 alkaen

ti-to 10.00-22.00, pe-la 10.00 - 00.30, su 10.00-16.00, ma suljettu

Seuraa meitä muualla verkossa

Facebook
Twitter
Instagram

Pääsymaksut Tickets

  • Aikuiset 12€           
  • Adults 12€
  • Nuoret 7-18 vuotta, varusmiehet, kriisinhallintaveteraanit ja eläkeläiset 8€       
  • Youth b/w 7 and 18, and pensioners 8€
  • Lapset alle 7 vuotta ilmaiseksi     
  • Children under 7 for free
  • Perhelippu 28€     
  • Family ticket 28€
  • Sotiemme 1939-45 veteraanit ilmaiseksi
  • Ryhmäesittely tilauksesta/pyydettäessä. Joka kymmenes ryhmän jäsen ilmaiseksi, muut maksavat lipun hinnan henkilökohtaisesti. Opastus max 20 hengelle 30,- euroa.
  • Guided tour for groups 30€
  • Olemme Museokortti -kohde 

Yhteystiedot Address

Wanha Veteraani
Kadettikoulunkatu 7, 49400 Hamina

Tiedustelut:

Museo:

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.   
044 986 2225

Camp Hamina:

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

0405563245

Meitä tukevat

Meitä tukevat