Lehdistötiedote 1.2.2022: Camp Hamina vetonaulana Wanhaan Veteraaniin

Lehdistötiedote 1.2.2022

Rauhanturvaajien uusi tukikohta Camp Hamina vetonaulana tattookaupungin tapahtumakesässä

Haminaa ja siellä sijaitsevaa Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus Wanha Veteraania odottaa vilkas matkailukesä 2022. Ympyräkaupunki on pullollaan erikokoisia tapahtumia Hamina Tattoon johdolla. Niihin kaikkiin Wanha Veteraani Kadettikoulunkadulla tarjoaa ainutkertaisia näyttelyjä ja pihapiirissään uuden Camp Haminan messi-, sauna- ja majoituspalveluja.

Camp Hamina Suomen rauhanturva- ja kriisinhallintahistoriaa kertovan museon pihassa valmistui viime syyskuussa. Se on suomalaisten kriisinhallintajoukkojen operaatioissaan käyttämän kaltainen, konttiratkaisuun perustuva tukikohta. Se on samalla elävä, toimiva museoesinekokonaisuus. Siinä on majoitustilaa 40 hengelle. Sama mitoitus on messiravintolalla. Saunojia lauteille mahtuu ryhmän verran, 7- 9 henkeä kerrallaan.

Tukikohdan nimi Camp Hamina kertoo, että myös sotilaskaupunkina tunnettu Hamina on oivaltanut Wanhan Veteraanin museon ja sen matkailupalvelujen yhdistelmäajatuksen.

-  Kaupunki ja museo tekivät loppuvuodesta yhteistyö- ja tukisopimuksen. Sen yksiselitteisenä tavoitteena on vetää väkeä Wanhaan Veteraaniin ja samalla Haminan muihin nähtävyyksiin ja tapahtumiin.  Satametrisessä salossa arvokkaasti hulmuava siniristilippu on tähän kaikkeen kutsuva majakka, Wanhan Veteraanin toiminnanjohtaja, eversti evp Vesa Kangasmäki sanoo.

Myös Suomen Rauhanturvaajaliitto Wanhan Veteraanin yhtenä perustajana on vahvasti ruopannut väylää liiton tärkeälle lippulaivalle päästä koronakarikon yli.

Wanhan Veteraanin näyttelykausi yleisölle alkaa 14. toukokuuta rauhanturvaamisen perusnäyttelyn ja uuden vaihtuvan näyttelyn, Suomen laivasto sodassa 1939-45, avajaisilla. Laivastonäyttelyssä on esillä esinemateriaalin ohella paljon sota-ajan valokuvia yksityiskokoelmista. Kuvista valtaosa on ensi kertaa esillä, samoin kuin iso osa muutakin aineistoa.

Museon näyttelyt ovat auki toukokuun puolivälistä tiistaista sunnuntaihin aina 18. syyskuuta saakka. Ryhmille museota esitellään aina sovittaessa läpi vuoden. Perinnekeskuksen tilat ovat varattavissa myös kokous- ja koulutuskäyttöön.

Yhteistyössä Hamina Tattoon kanssa 12.-16. heinäkuuta Wanhan Veteraanin pihassa on elämää joka päivä iltayöhön saakka. Tattoon Bastioni Jazz soi viitenä iltana kello 21 alkaen. Kahden sadan hengen teltassa messiravintola tarjoaa päivällä ryhmille etukäteen varattuna ruokaa ja virvokkeita tietysti yksittäisillekin asiakkaille  sekä illalla jazzin jälkeen vielä muuta musiikkia.

Jo 8.-12. kesäkuuta Haminassa järjestetään Hevoset Bastionissa suurtapahtuma. Se kokoaa yhteen hevosista kiinnostuneen yleisön ympäri Suomen ja hurmaa monipuolisella ohjelmalla ja valloittavilla elämyksillä! Tapahtuma nostaa esille hevostalouden ja -urheilun sen kaikissa muodoissa.

Rauhanturvaamisesta ainoana Suomessa kokonaisvaltaisesti kertova museo ja perinnekeskus Wanha Veteraani avattiin loppukesästä 2018 täydentämään Haminan matkailutarjontaa. Sitä hallinnoi ja toimintaa pyörittää Rauhanturvaamisen ja veteraanityön perinnekeskus ry. Siinä on tällä hetkellä jäsenenä

30 valtakunnallista, alueellista ja paikallista, lähinnä vapaaehtoiseen maanpuolustukseen sekä veteraani- ja perinnetyöhön suuntautunutta yhdistystä. Wanhan Veteraanin toiminta perustuu pääosin vapaaehtoistyöhön.

Perinnekeskukseen kuuluvan Camp Haminan muonitus- ja majoituspalveluita pyörittää Wanhan Töpinä Oy.

…………………..

Tiedotteen teksti Terho Ahonen

kuvateksti kuvaan Camp Hamina:

Wanhan Veteraanin pihanäkymää hallitsee Camp Hamina, majoitus- ja toimistokäyttöön tehdyistä konteista rakennettu kriisinhallintatukikohta ja kenraali Ensio Siilasvuon mukaan nimetty Ensio-Pasi panssaroitu miehistönkuljetusajoneuvo. Kuva Terho Ahonen

Kuvana myös vaihtuvan näyttelyn juliste.

Toimituksille tiedoksi, että jos aiheemme kiinnostaa vähänkin enemmän, ottakaa rohkeasti yhteyttä. Vastaamme kysymyksiin ja tai esittelemme kohdetta paikan päällä Haminassa Kadettikoulunkatu 7:ssä.

Lisätietoja Wanhasta Veteraanista:

www.rvpk.fi

www.wanhantopina.fi

 

Toiminnanjohtaja Vesa Kangasmäki

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

040 158 8115

 

Tiedottaja Terho Ahonen

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

040 504 0293

Jäsenyhdistykset

Haminassa perustettiin 27.9.2017 Rauhanturvaamisen ja Veteraanityön Perinnekeskus ry suunnittelemaan ja hallinnoimaan perinnekeskus Wanhan Veteraanin toimintaa.

Perustajajäseniä ovat:

Suomen Rauhanturvaajaliitto, Kymenlaakson Rauhanturvaajat, Haminan-Vehkalahden Sotaveteraanit ja RUK:n Oppilaskunnan Kannatusyhdistys.

Muut jäsenet (25):

Kymenlaakson Sotaveteraanipiiri, Kotkan Sotaveteraanit, Karhulan-Kymin Sotaveteraanit, Kymenseudun Lottaperinneyhdistys, Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien Perinnekilta, Maanpuolustusnaisten liitto Kymenlaakson piiri, Haminan Maanpuolustusnaiset, Kotkan Maanpuolustusnaiset, Naisten Valmiusliiton Kaakkois-Suomen alueneuvottelukunta, Haminan Sotilaskotiyhdistys, Kymen Jääkäripataljoonan kilta, Salpalinjan Perinneyhdistys, Kymenlaakson Reserviupseeripiiri, Haminan Reserviupseerikerho, Kymenlaakson Reserviläiset, Haminan Reserviläiset, Amalia ja Jaakko Lehtiön Rahasto/Jaakko Lehtiön Rahaston Kannatusyhdistys, Perinneyhdistys Kuneitran Kojootit, Päijät-Hämeen Rauhanturvaajat, Hölkkäri on Web, Hamina Tattoon Ystävät, Asekerho 93, Haminan Suomalainen Kerho, Kotkan Reserviupseerikerho ja Haminan Rotaryklubi.

Liity jäseneksi

Rauhanturvaajat
Sotaveteraanit
RUK:n Oppilaskunnan Kannatusyhdistys
KYMJP:n kilta
Etelä-Kymenlaakson Sotilaspoikien perinnekilta
Haminan seudun Reserviläiset
Haminan Sotilaskotiyhdistys
Hamina Tattoon Ystävät
Päijät-Hämeen Rauhanturvaajat
Lottaperinneyhdistys
Reserviupseerit
Maanpuolustusnaiset

Aukioloajat Opening hours

 

MUSEO

Auki vain ryhmille tilauksesta 19.9.-20.11.

MESSIRAVINTOLA  

Messi avoinna tilauksesta

Seuraa meitä muualla verkossa

Facebook
Twitter
Instagram

Pääsymaksut Tickets

  • Aikuiset 12€           
  • Adults 12€
  • Nuoret 7-18 vuotta, varusmiehet, kriisinhallintaveteraanit ja eläkeläiset 8€       
  • Youth b/w 7 and 18, and pensioners 8€
  • Lapset alle 7 vuotta ilmaiseksi     
  • Children under 7 for free
  • Perhelippu 28€     
  • Family ticket 28€
  • Sotiemme 1939-45 veteraanit ilmaiseksi
  • Ryhmäesittely tilauksesta/pyydettäessä. Joka kymmenes ryhmän jäsen ilmaiseksi, muut maksavat lipun hinnan henkilökohtaisesti. Opastus max 20 hengelle 30,- euroa.
  • Guided tour for groups 30€
  • Olemme Museokortti -kohde 

Yhteystiedot Address

Wanha Veteraani
Kadettikoulunkatu 7, 49400 Hamina

Tiedustelut:

Museo:

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.   
044 986 2225

Camp Hamina:

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

0405563245

Meitä tukevat

Meitä tukevat